{Pauli Kolhu} Sikariportaan Laihdutuskuuri

Kerran kyydissäni olleet espanjalaiset vaihto-opiskelijat tekivät pilaa autoni kattoluukusta. He tiedustelivat hymyjään peittelemättä tuon viilentävän tuuletusaukon tarpeellisuutta meidän ikiroutaisessa ilmastossamme. Monen mielestä Suomessa ei liioin kannata omistaa kattoluukullisen auton isoveljeä, avoautoa. Silti avoautot ovat vuosittain yhä yleisempi näky teillämme. Haluamme haastaa maanteiden poseidonin ja nauttia kesästä kaikin aistein oli se sitten lyhyt, kylmä tai sateinen. Taikka yleisemmin yhdistelmä näitä kaikkia.

Avoautolla on poikkeuksellinen vaikutus ihmismieleen. Se saa kuskin reseptorit  herkistymään eräänlaiselle metataajuudelle. Avoautojen mahdolliset puutteet korin tai alustan äänieristyksissä jäävät katto alhaalla muun aistimet täyttävän vyöryn alle. Kun ajaa rauhallisesti maaseudun pikkuteitä, pystyy jokaisella katsastuskelpoisella avoautolla tavoittamaan lähes identtisen tunnelman auton varustelusta, hinnasta tai ajo-ominaisuuksista riippumatta. Tuuli hulmuaa ohjaamossa ja tuo lämpimän kesän tuoksuineen syliin asti. Vain sininen taivas on rajana. Senkin väri on tavallista syvempi.

Monessa uudemmassa avoautossa on pehmeän kangaskaton sijaan avattava kovakatto. Kun katto on kiinni, ei auto juuri eroa normaalista umpimallista. Kovakattoisilla avoautoilla tavoitellaan ostajakuntaa, joka haluaa ympärivuotiseen käyttöön soveltuvan, mahdollisimman monikäyttöisen avoauton. Kovakattoisen avon normaaliautoa vastaava tuntuma saa kuskin tarkastelemaan autoa tavanomaisin kriteerein. Kesän avoajokauden päätyttyä ei mieli enää humallu avarasta ulkomaailmasta.  Sen sijaan istut nyt umpinaisessa peltilaatikossa. Kuten Darth Vaderin raskas kypäränsisäinen hengitys, kulkeutuvat nyt auton ylimääräiset äänet vahvistettuina kuskin korviin. Katto suljettuna myös 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä SL-sarjan Mersu yllätti sisälle kantautuvilla äänillään. Jo 80 km/h maantienopeus sai säätämään radion ääntä kovemmalle peittämään voimistuneita rengasääniä.

Reilu 20 vuotta takaperin materiaaleilta ei vielä vaadittu kierrätettävyyttä eikä autoja tehty mahdollisimman kevyesti ja ohuesti. Silloin kulkivat johtotähdet silkkisukkasin. Hyvänä esimerkkinä tästä vanhat ”secci” Mersut. Vaikka nopeusmittarin neula kipusi, istuit edelleen kuin kuulokokeen äänieristetyssä testihuoneessa. Moni huminaan ja muovin natinaan tottunut nykyautoilija saattaisi tosin kokea tämän aistideprivaation ahdistavana.

Uuden SL:n korin alumiinilaihdutuskuurilla saavutettu keveys ei välttämättä olekaan onnistunut ratkaisu, jos se on osin aikaansaatu eristävien materiaalien määrän tai laadun kustannuksella. Kun kyseessä ei ole jäykempi AMG-versio, jää perus-SL joka tapauksessa kauas puhdasveriseksi trimmatusta urheiluautosta. Vauhdikas mutka-ajo nimittäin velloo muuallakin kuin matkustajan vatsassa. Uusi SL on varusteltu yltäkylläisesti mielikuvituksellisilla lisävarusteilla. On tutkat, kaikuluotaimet, herättimet, ravistimet, varoittimet ja kaikista tulokulmista ylisäätyvät penkit. Kaiken raskaan kilpavarustelun jälkeen jää painonpudotuksen netto hyvin marginaaliseksi, ja hyöty vastaa berliininmunkkien ahmimista kuntopyörän päällä. Miksi siis ei häpeilemättä sallittaisi pientä sikariportaan elintasopyylevyyttä, ja hyväksyttäisi SL:n olevan raskaamman luokan maantieristeilijä.

Kaikesta huolimatta maailma näyttää paremmalta paikalta SL:n muhkeilta konjakin värisiltä nahkapenkeiltä katsottuna. Niskaan kohdistettu lämmin puhallus tekee avoautoilusta miellyttävän silloinkin, kun kesän hehku ei siihen riitä.

Anteeksi herra, annoksenne olkaa hyvä, kaikilla mausteilla.